ETUSIVU
   STADIN KINGIT
       › Historia
       › Valmistajat
       › Kingit Medioissa
       › M.O.H.
   UUTISET
   KESKUSTELU
   TAPAHTUMAT
   OTTELUT
   GALLERIA
   VIERASKIRJA
   LINKIT
   ARKISTO

ETUSIVU > STADIN KINGIT > Kingit Medioissa

 
 
 
KINGIT MEDIOISSA 2008
 
Stadin Kingien toiminta on viime vuosien aikana mennyt kovalla vauhdilla eteenpäin. Tunnelman koheneminen paikoissa, joissa faneihin ei olla Suomessa totuttu on kiinnittänyt myös median ja joukkueiden huomion. Toki monessa IFK-ottelussa on mukana ollut Kingien ydinporukan lisäksi myös muita IFK-faneja, mutta tällä sivulla listatuissa medianoteerauksissa on Stadin Kingit ollut vähintäänkin vahvasti mukana luomassa parempaa tunnelmaa.

Erikoisen piirteen moniin lehtijuttuihin on tuonut jatkuva IFK:n lätkäfaneista hokeminen, vaikka Kingit olisi matkustanut toista tuhatta kilometriä yksittäisen jääpallo-ottelun takia. Viime aikoina tosin lehdissä on yhä useammin oikeaoppisesti esitelty Kingit IFK-faneina lajirajoista välittämättä.

Kingit ei ole koskaan rummuttanut tekemisiään medioille, laatinut lehdistötiedotteita tai ollut aloitteentekijänä itseään käsitelleissä raporteissa. Koska medianoteeraukset kuitenkin huomioidaan pääasiassa positiivisena ilmiönä, on kommentteja ja artikkeleita Kingeistä päätetty koota tälle palstalle ennen kuin ne katoavat paperinkeräysastioihin ja bittiavaruuteen.
 

 

14.11.2008 Jääpallo muuttuu vesipalloksi?
  
Ruotsin Allsvenskanissa jääpallomeininki oli toista kuin Suomen Bandyliigassa.

–Otteluissa kävi keskimäärin 2000–3000 katsojaa. Ruotsin jääpallo vastaa lähinnä pesäpalloa Suomessa. Kyllä se vähän latistaa tunnelmaa, jos katsojia on vain kourallinen, pohtii Hölttö.

Toisaalta HIFK:n pieni ja pippurinen kannattajajoukko Stadin Kingit lienee sarjan värikkäin ja äänekkäin.

  

Aki Saranen Helsingin Uutisissa 14.11.2008

   


 

27.9.2008 Rakuunat - HIFK 1-4 (1-0)
  
Kimpisellä nähtiin väläys fanikulttuurista jalkapallon kakkosen ottelussa. Rakuunoiden vieraaksi saapunut HIFK veti mukanaan bussilastillisen intohimoisesti iloliemen avustamana mekkalaa pitäneitä kannattajia. Isäntäseura Rakuunat oli varustautunut spektaakkeliin ylimääräisillä järjestysmiehillä ja poliisin vierailulla ottelun alussa, mutta ainoaksi ohjelmanumeroksi jäi yhden portaissa kaatuneen pääkopan hoivaaminen.

  

Mikko Pehkonen Etelä-Saimaassa 28.9.2008

    


 

22.9.2008 Cocks voittajasuosikkina käsipallokauteen
  
+ Loistava kannatusjoukko Stadin Kingit

  

IFK:n plussat ja miinukset Yleisradion käsipallon kausiennakossa osoitteessa www.yle.fi 22.9.2008

   


 

21.9.2008 HIFK - FC Kuusankoski 0-1 (0-0)
  
Tunnelma pelissä oli mahtava, sillä se pelattiin iltavaloissa ja IFK:n 40-50 hengen faniryhmä piti hyvää ja iloista meteliä koko pelin ajan. Useat liigaporukan kannattajat saisivat ottaa oppia heistä.

  

FC Kuusankosken otteluraportti sivuilla www.fckuusankoski.fi

    


 

13.9.2008 PK Keski-Uusimaa - HIFK 3-1 (2-1)
  
PK Keski-Uusimaa hakee jatkoa hienoille kotipeleille ja tunnelmaa luovat kotiyleisön lisäksi HIFK:n uskolliset fanit, jotka matkustavat joukkueen tueksi jokaiseen vierasotteluunkin. Tervetuloa katsomaan siis tasokasta Kakkosdivarifutista hyvän tunnelman kanssa.

  

PK Keski-Uusimaan otteluennakko sivuilla www.pkkeski-uusimaa.fi 12.9.2008

   


 

21.8.2008 MP - HIFK 2-2 (1-1)
  
Torstai-illan ottelu tarjosi Urskiin saapuneelle lähes 400 katsojalle kaiken kaikkiaan viihdyttävän ottelun. Omalta osaltaan ottelun viihdyttävyysarvoa nosti helsinkiläisjoukkueen faniryhmä, jonka innoittamana mikkeliläisyleisökin syttyi kannustamaan omiaan.

   

MP:n otteluraportti sivuilla www.mikkelinpalloilijat.fi

  

Torstai-illan vastustaja HIFK on Kuitusen mielestä vaarallinen vastustaja:
- Hyvin puolustava ja sarjan yksi pelaavimmista joukkueista.
- Väriä löytyy HIFK:lta paitsi kentältä myös faniryhmän muodossa. Huomenna olisikin hyvä saada kotiyleisöltä hieman huutovastusta vieraiden fanilaumallekin...

  

MP:n otteluennakko sivuilla www.mikkelinpalloilijat.fi

   


 

9.8.2008 KTP - HIFK 0-2 (0-0)
  
Helsingin Sanomat julkaisi 10.8.2008 artikkelin Kingien synttärimatkasta.

    


 

08/2008 Football Magazine, elokuu 2008
  
KIITOS TAAS, STADIN KINGIT. Vuonna 2001 perustettu faniryhmä Stadin Kingit tukee tähtirintoja jääkiekossa, jääpallossa, käsipallossa ja jalkapallossa. Viime vuosina futiksesta on tullut yhä tärkeämpi juttu Kingeille. Kuluvan kauden äänekäs ja värikäs porukka on seissyt omiensa takana HIFK:n kaikissa vieraspeleissä."Se on aivan mieletön juttu, iso asia myös pelaajille", kiittelee HIFK Soccerin urheilutoimenjohtaja Tom Jokinen. "Pelaajat kasvavat 10 senttiä, kun kaverit laittavat mölinän pystyyn", tietää puheenjohtaja Kimmo Niemistö. Elokuun 9. päivänä Stadin Kingit juhlii 7-vuotissyntymäpäiviään vierasottelussa Kotkassa. Matkalle varatut kaksi bussia täyttyivät ennätysajassa. Futiskulttuuria isolla F:llä!
   
Kuvateksti IFK:ta käsitelleessä Football Magazinen artikkelissa. Tosiasiassa Kotkaan lähti kolmaskin lähes loppuunmyyty bussi.
   


 

20.7.2008 Warkaus JK - HIFK 0-0 (0-0), Jalkapallon Kakkosta
  
Fanikulttuuri piipahti kylässä

  

Warkaus JK ansaitsee hatunnoston sunnuntaisesta suorituksestaan. Kuin vieraskentällä pelannut kotijoukkue ylsi tasapeliin voimakkaasti oman kolmekymmenpäisen kannattajajoukkonsa tukeman HIFK:n kynsissä.

 

Stadin Kingit liikahtavat aina, missä punapaidat sitten pelaavatkin. Kannattajien kausikortti kattaa myös vierasottelut. Kingit jaksoivat hoilata läpi otelun ja saivat myös ansaitsemansa kiitokset joukkueeltaan ottelun jälkeen. Ilmiö ei ole jokapäiväinen keskuskentällä nähtynä.

  

Vieraiden kannattajat ovat usein silmätikkuna järjestyksenvalvojien taholta. Sunnuntaina kaikki sujui mallikkaasti niin vieraiden kuin isäntienkin taholta. Sallivuus pysyi asiallisissa rajoissa.

  

Toisin oli cupin ottelussa KuPS - HJK Kuopiossa, jossa vierasjoukkueen kymmenhenkisestä kannattajajoukosta yksi innostui omiensa maalista niin paljon, että otti lippua heiluttaen viiden metrin spurtin katsomosta aidan ääreen.

  

Mitä tapahtui? Kohta kaksi keltaliivistä järkkäriä töytyytti raitapaitaa portin ulkopuolelle. Vieraiden kannattaminen tuntui siellä rikokselta.

  

Pekka Koponen Warkauden Lehdessö 22.7. 2008

   


 

6.7.2008 FC Kuusankoski - HIFK 2-0 (1-0), Jalkapallon Kakkosta
  
Oman tunnustuksensa ansaitsee noin kolmekymmenpäinen HIFK:n faniryhmä, joka jaksoi laulaen kannustaa omasta mielestään stadin ylpeyttä lähes läpi pelin.

 

Vesa Vainio Kouvolan Sanomissa 7.7.2008

  


 

4.6.2008 HIFK - Klubi-04 2-1 (0-1), Jalkapallon Kakkosta
  
Lue Helsingin Sanomien 5.6. julkaisema juttu Stadin derbystä.

   


 

1.6.2008 HIFK - MP 4-1 (1-0), Jalkapallon Kakkosta
  
MP:llä on vastassaan pääkaupungin valloitusretkellään hyvin pelaavan joukkueen lisäksi sarjan kenties fanaattisin kannattajaryhmä, joka tuo varmasti oman lisämausteensa otteluun. Odotettavissa siis sunnuntaina hyvää jalkapalloviihdettä.
   

Ote MP:n otteluennakosta sivuilla www.mikkelinpalloilijat.fi

  


 

21.5.2008 FCJ - HIFK 1-1 (0-0), Jalkapallon Kakkosta
  
PALA STADILAISTA FANIKULTTUURIA
  

Jalkapallo: HIFK:lle ja bussilliselle äänekkäitä faneja oli kotiinviemisinä vain tasapelipiste Säynätsalon kentältä.

   

(Kuvateksti: HIFK:n lippu liehui keskiviikkoiltana uhmakkaasti Säynätsalossa, kun bussilastillinen HIFK-faneja oli saapunut kannustamaan omiaan FC Jyväskylää vastaan.)

  

Säynätsalon urheilukentällä saatiin keskiviikkona maistiaisia stadilaisesta kannattajakulttuurista. FCJ Blackbirdin ja HIFK:n väliseen jalkapallon Kakkosen otteluun oli saapunut bussilastillinen seuran hc-faneja, jotka lauloivat humalatilansa siivittämänä läpi ottelun. Ehtipä joukko kuumentuakin, kun hetken aikaa näytti, että FCJ pitää täydet pisteet Jyväskylässä.

  

- Fanijoukkoa kaivattaisiin mekin, mutta hieman rauhallisempaa kuin HIFK:lla. Tämäntyyppisiä faneja ei tarvita, kun huomattiin millaista se huuto on siellä, oksennustaudin takia sairaalareissulle joutunutta Nellu Petrescua valmennustehtävissä paikannut Isaac Hamdi totesi vierasfaneista.

   

-------------------------------------------------------------------------------------------------------

  

Miettisen pilkku kuumesi vierasfaneja

  

Toisella puoliajalla tunteet alkoivat kuumentumaan kentällä ja vieraskatsomossa. Ensimmäinen maali nähtiin, kun Ihalaisen korvannut Khyam Aftab vapautti upealla syötöllä Kelosen vasemmalta ja HIFK puolustus joutui kaatamaan miehen rangaistuspotkun arvoisesti.

  

- Aftab tarvitsee vielä kokemusta miesten peleistä, mutta hänestä tullaan kuulemaan vielä, Hamdi sanoi tärkeän syötön antaneesta keskikenttämiehestä.

  

Aki Miettinen pisti pallon varmasti maaliin ja kuumensi provosoivalla tuuletuksellaan HIFK-kannattajat, joista yksi syöksyi kentän laidalle valmiina taistoon kovalla tunteella läpi ottelun pelanneen Miettisen kanssa. Tilanne rauhoittui järjestysmiesten väliintuloon.

 

Maalin jälkeen FCJ sai hallinnan pelistä, mutta se ei riittänyt voittoon. Tasoitus syntyi kymmenisen minuuttia ennen loppua Jukka Halmeen vasemmalta antamasta vapaapotkusta, joka kiersi vastustamattomasti 25 metristä verkon perälle asti.

  

HIFK:n mukana, laji kuin laji

  

Kun kuunteli HIFK:n faniryhmä Stadin kingien laulua, huomasi että porukka on ollut kasassa jo pidempään. Porukka kiertää fanittamassa jalkapallon lisäksi jääpalloa, jääkiekkoa, käsipalloa tai mitä tahansa HIFK pelaa.

  

Edes mestareiden liigan finaalin väliinjääminen ei joukossa hetkauta. Asenne on, että miksi ihmeessä katsoa enlantilaisen joukkueen pelaavan televisiossa, kun voi katsoa IFK.n pelaavan livenä.

  

Porukasta näki, että juomavastaava oli tehtävänsä hoitanut. Välillä ryhmä sortui törkeyksiin, mutta hyvin harjoiteltuina IFK-versioina raikuivat komeasti myös ikivihreät kuten, Take Me Home Country Roads, Misirlou ja paikallisille viilattu Lennä Nykäsen Matti.

  

Miettisen kuumentama ryhmä hyppäsi bussiinsa selvästi tyytymättöminä yhteen pisteeseen.

  

Panu Jansson Keskisuomalainen-lehdessä 22.5. 2008

  


 

9.5.2008 HyPS - HIFK 1-1 (0-1)
  
Uutena vetäjänä häärää nurkassa Haka-joukon kanssa Tasi "Taisto" Kivelä. Suomen mestari HIFK:ssa silloin joskus, 1961. Kun HIFK kävi tänä vuonna toukokuussa pelaamassa HyPSiä vastaan, kuuluttaja hehkutti vähän Tasi Kivelästä. Legenda sai heti spontaanin kiitoksen. HIFK:n maankuulu fanijoukko alkoi rinteellä laulaa sillä tietyllä huutonuotilla "taistokivelä, taistokivelää". Semmoisia legendoja nyt on vesseleitä vetämässä. Aika hurjaa touhua.

  

Timo Ville Salosen HyPS:in junioritoimintaa käsittelevä artikkeli Aamupostissa 6.11.2008

   


 

27.4.2008 Ote HBL:n HIFK-jalkapallon kausiennakosta

Engagerade fans

Med så många nya ansikten kunde man kanske tro att laget inte är helt sammansvetsat men Jokinen menar att det inte finns någon sådan risk.

- Vi gjorde en på alla sätt lyckad resa till Sverige i slutet av mars där vi slog svenska division 2-laget Älvsjö AIK med uddamålet. Den resan svetsade samman laget.

Med i Sverige fanns naturligtvis också trogna supporterskaran Stadin Kingit med en cirka 50 man stark delegation.

Nytt för i år är att supportergruppen ordnar busstransport till samtliga IFK:sbortamatcher. Och det är inga korta resor, eller vad sägs om S:t Michel, Lahtis, Villmanstrand och Varkaus.

- Det är nog ganska unikt på den här nivån med säsongskort också till bortamatcher. Våra fans är helt otroliga, säger Standertskjöld-Nordenstam, juniorchefen Fredrik Haga och ordförande Kimmo Niemistö i en mun.

- Hufvudstadsbladet, Jonas von Wendt 27.4.2008

  



 

Vuoden 2007 medialainaukset
Vuoden 2006 medialainaukset
Vuoden 2005 medialainaukset
Vuoden 2004 medialainaukset

 


© STADIN KINGIT 2007, All Rights Reserved